Suomalainen älykkäitä paloturvallisuustuotteita valmistava Innohome laajentaa tuotevalikoimaansa ostamalla Fidepro-älypalovaroittimia tuottavan liiketoiminnan SafetyBlox Oy:ltä. Innohome on tunnettu Liesivahdeista, jotka estävät liesipalojen syttymisen. Fidepro älypalovaroitin katkaisee vaaratilanteessa sähköt valituista kohteista ja ehkäisee siten alkavan sähköpalon.

Kotien tulipaloista yli puolet alkaa keittiöstä. Suurin osa niistä olisi estettävissä Liesivahdilla. Älypalovaroittimella voidaan ehkäistä kodin muita sähköpaloja. Innohome on toiminut kotien paloturvallisuuden edelläkävijänä jo vuodesta 2005 lähtien. Yrityksen päätuotteena on ollut Liesivahti, jonka tärkein markkina on Norja. Norjassa liesivahdit ovat olleet pakollisia uusiin asuntoihin vuodesta 2011 lähtien.

Innohome laajentaa liiketoimintakaupalla tuotevalikoimaansa myös kotien ja kotikeittiöiden ulkopuolelle. Fidepro-tuotteiden avulla voidaan kattaa entistä useammat ja erilaiset vaaratilanteet.

Paloturvallisuuden ensimmäisiä parannuskeinoja ovat ennakointi ja estäminen. Verkkovirralla toimivat palovaroittimet ovat Suomessa pakollisia uusiin asuntoihin. Hälytyksestä ei kuitenkaan ole hyötyä, jos kukaan ei ole kotona tai pysty tekemään asialle mitään. Älykäs palovaroitin voi myös ennaltaehkäistä tulipalon.

Sähkölaitteet yleensä savuttavat pitkään ennen varsinaista syttymistä. Älypalovaroitin havaitsee savun ja katkaisee virran esimerkiksi kyseisen tilan pistorasioista, jolloin tulipalo ei pääse edes syttymään.

Kaupan myötä Fidepro-tuotteet siirtyvät Innohomelle. SafetyBloxilla Fidepro-liiketoimintaa vetänyt Jere Putkisaari siirtyy Innohomen palvelukseen Business Unit Director tittelillä.

Lisätietoa:
Juha Mört
CEO
Innohome Oy

juha.mort@innohome.com tai 040 540 8894

Safety Blox: SafetyBlox Oy on vuonna 2017 perustettu, kiinteistöjen turvallisuutta edistävän teknologian kehittämiseen erikoistunut yhtiö, jonka kotipaikka on Hämeenlinna. SafetyBlox Oy:n pääasiallinen liiketoiminta on ollut Fidepro Älypalovaroittimien tuottaminen, tuotekehitys ja markkinointi.